TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN

Sunnuntai 08.10.2017 ryhmät 2 & 9 ja 3 & 4
Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero. Arvostelu alkaa klo 10.00.
Koirien tulee saapua näyttelypaikalle tuntia ennen ohjeellista arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään
klo 12.00.
Rokotustodistusten tarkastus alkaa klo 7.30.
Peruutukset
Toimikunta on joutunut tekemään tuomarimuutoksia suuresta koiramäärästä johtuen. Aikataulussa tuomarimuutos on merkitty * -merkillä. Mikäli koiranomistaja tuomarimuutoksesta johtuen haluaa peruuttaa koiransa osallistumisen näyttelyyn, on siitä ilmoitettava viimeistään 3.10.2017 postitetulla kirjeellä:
Kaija Eerola,
Alimaantie 210, 14200 Turenki.
tai: kaija.eerola@elisanet.fi
Kirjeessä/sähköpostissa tulee ilmoittaa koiran nimi, omistajan nimi ja pankkitiedot ja maksettu summa.
Rokotukset
Rokotusmääräykset Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti, jotka on julkaistu Koiramme-lehdessä. Mikäli koira hylätään puuttuvien rokotusten vuoksi, ei toimikunta maksa ilmoittautumismaksua takaisin.
Tunnistusmerkintä, mikrosiru tai tatuointi, on
pakollinen Kennelliiton virallisissa näyttelyissä.
Antidoping -valvonta
Dopingvalvonta koskee kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja
kokeita. Ajankohtaisinta tietoa osoitteessa
www.kennelliitto.fi
Ajo-ohje
Näyttelypaikka on Kauppakeskus Tuulosen
parkkihalli, Pohjoistentie 1-15,(Tuulosentie 1)
14810 Tuulos.
Kauppakeskus löytyy Tampereen valtatien/Lahden valtatien 12 ja maanteiden 10 ja 53
(Hämeenlinna–Padasjoki) risteyksestä.
Paikalla on liikenteenohjaajat, joiden antamien ohjeiden mukaan pyydämme ajamaan alueella.
Kauppakeskus on auki viikon jokaisena päivänä 6.00–24.00.
Voit käydä tutustumassa Kauppakeskuksen tarjontaan: www.tuulonen.fi
Turistikoirat tervetulleita, rokotustodistukset mukaan.
Ei sisäänpääsy- eikä parkkimaksua.
Infopuhelin 050-535 3799
Ilmoittautumisia koskevat tiedustelu:
040 7070 509 (klo 10-12 ja 18-20)
tmi.bebops@gmail.com
Järjestäjät: Koirakerho Muhvet, Jokimaan Erämiehet


ARVIOITU AIKATAULU - SUNNUNTAI 8.10.2017 * = tuomarimuutos
RYHMÄKILPAILUT n. klo 15.00
Ryhmä 2......................Helen Tonkson-Koit
Ryhmä 9........................Valentinas Stiklius
Paras veteraani...........Svetlana Kokonena
kasvattajaryhmä..........Svetlana Kokonena
Best In Show............................Päivi Eerola
--------------------------------------------------------
Ryhmä 3....................................Anne Klaas
Ryhmä 4.............................Maija Lehtonen
Paras veteraani.......................Ana Ivanova
Kasvattajaryhmä......................Ana Ivanova
Best In Show...........................Tapio Eerola


KEHÄ 1 Anne Klaas .....................73
borderterrieri.....................................19 10.00
skotlanninterrieri................................6
australianterrieri ...............................14 11.15
skyenterrieri ......................................13
anatolianpaimpaimenkoira ................1
kääpiösnautseri musta-hopea...........12 12.30
kääpiösnautseri musta .......................8


KEHÄ 2 Paula Valakari..................29
norfolkinterrieri...................................2 10.00
ceskyterrieri .........................................1
sealyhaminterrieri ...............................1
jackrussellinterrieri ...........................25
Valentinas Stiklius ........................39
*bichon frise ......................................15 11.45
*bostoninterrieri ...............................13
*coton de tulear ..................................6
*bolognese ..........................................3
*japanese chin ....................................2


KEHÄ 3 Manja Bruse.....................74
cavalier kingcharlesinspanieli...........37 10.00
prahanrottakoira ................................1
chihuahua pitkäkarvainen ...............24 12.00
griffon bruxellois ................................6
petit brabancon ..................................4
griffon belge .......................................2


KEHÄ 4 Helen Tonkson-Koit.........68
kiinanharjakoira ..............................25 10.00
pyreneittenmastiffi.............................3 11.15
shar pei...............................................2
cairnterrieri ......................................24 11.30
yorkshirenterrieri .............................14


KEHÄ 5 Ana Ivanova.....................80
amerikanstaffordshirenterrieri..........22 10.00
irlanninterrieri ....................................7
dandiedinmontinterrieri .....................6 11.30
brasilianterrieri ...................................6
bullterrieri ...........................................7
kääpiöbullterrieri ................................5 12.30
glen of imaalinterrieri .........................5
sileäkarvainen kettuterrieri ................5
karkeakarvainen kettuterrieri.............6
englanninkääpiöterrieri .....................4
airedalenterrieri .................................2
kerrynterrieri .....................................3
lakelandinterrieri ...............................1
manchesterinterrieri ..........................1


KEHÄ 6 Taina Nygård ...................44
rottweiler .........................................13 10.00
isosveitsinpaimenkoira .....................7
cane corso .........................................2 11.00
espanjanmastiffi ................................1
dogo argentino ..................................1
hovawart ...........................................20
Aire-Piret Pärn...............................36
englanninbulldoggi ..........................13 12.15
bullmastiffi .......................................10
kanariandoggi ...................................3
tiibetinmastiffi ..................................3
mastiffi ..............................................2
estrelanvuoristokoira pk ...................2
tosa ....................................................1
tanskalais-ruotsalainen pihakoira ....2


KEHÄ 7 Jens Bruse.......................66
*papillon .............................................13 10.00
*phalene ..............................................2
*löwchen .............................................9
villakoirien mittaus............................... 11.15
isovillakoira mu., rusk., valk. .............8
isovillakoira har, apr., pun. ................2
kääpiövillakoira har, apr., pun ...........8
kääpiövillakoira mu., rusk., valk. .......6
keskikok. villakoira mu., rusk., valk. ..7
keskikok. villakoira har, apr., pun ......6
toyvillakoira ........................................5


KEHÄ 8 Kirsi Kentala....................41
suursnautseri musta .........................5 10.00
suursnautseri p&s .............................4
pinseri ...............................................6
venäjänmustaterrieri ........................2
dobermanni .......................................3
kääpiösnautseri p&s ........................20 11.00
kääpiösnautseri valkoinen ................1
Juha Palosaari...............................30
kääpiöpinseri ...................................25 12.15
snautseri pippuri ja suola ..................4
apinapinseri .......................................1


KEHÄ 9 Maarit Hassinen...............60
maltankoira .......................................4 10.00
kiinanpalatsikoira .............................4
venäjäntoy pitkäkarvainen ...............3
kromfohrländer ................................1
ranskanbulldoggi ............................28 10.40
havannankoira ................................20 12.15


KEHÄ 10 Maija Lehtonen..............66
mäyräkoirien mittaus........................... 09.45
kk mäyräkoira ..................................15 10.00
kk kääpiömäyräkoira .......................16
kk kaniinimäyräkoira ........................4
lk mäyräkoira ...................................14 11.45
lk kääpiömäyräkoira ........................10
lk kaniinimäyräkoira .........................3
leonberginkoira .................................4


KEHÄ 11 Katrin Raie......................82
pk mäyräkoira....................................15 10.00
pk kääpiömäyräkoira ........................11
pk kaniinimäyräkoira .........................7
tanskandoggi kelt., tiikerijuov. .........21 11.40
tanskandoggi harlekiini, musta .........11
tanskandoggi sininen ..........................4
chihuahua lyhytkarvainen .................13


KEHÄ 12 Tapio Eerola...................23
kaukasiankoira ....................................3 10.00
pyreneittenkoira ..................................2
bordeauxindoggi...................................1
valkoinen länsiylämaanterrieri ..........14
vehnäterrieri .......................................3
Päivi Eerola....................................56
staffordshirenbullterrieri...................22 11.15
saksanmetsästysterrieri ......................2
parsonrussellinterrieri ......................15
silkkiterrieri ........................................2
amerikankarvatonterrieri ...................3
tiibetinterrieri .....................................5
shih tzu ...............................................5
venäjänbolonka ..................................2


KEHÄ 13 Svetlana Kokonena.......79
mopsi ................................................20 10.00
tiibetinspanieli .................................49 11.00
lhasa apso .........................................10


KEHÄ 14 Ernestas Balsiukas.......75
bokseri ................................................5 10.00
bernhardinkoira pitkäkarvainen .......6
bernhardinkoira lyhytkarvainen .......1
landseer .............................................9
newfoundlandinkoira ......................20 11.00
berninpaimenkoira ..........................34 12.00